Etiikka ja arvot

Rakennusyhtiö Muhonen on kaikessa toiminnassaan sitoutunut noudattamaan Rakennusteollisuus RT:n hallituksen suosittamia eettisiä ohjeita. Käytännössä henkilökunta, johto ja omistajat noudattavat yhtiön yhdessä laadittuja eettisiä ohjeita, joita on tarkemmin kuvattu Rakennusyhtiö Muhosen turvallisuus-, laatu- ja ympäristöohjelmissa.


Yhtiön arvopohja

Rehellisyys asiakkaita, sidosryhmiä, yhteiskuntaa ja työtovereita kohtaan.

Kunnioitus toisten mielipiteitä kohtaan asemasta ja roolista riippumatta.
 
Luottamus, ansaittuna asiakkailta, yhteistyökumppaneilta.


Turvallisuuskriteerit

Turvallisuusohjelmamme päämäärä on luoda yritys, jossa henkilöstöön ja aineelliseen pääomaan kohdistuvat riskit poistetaan tai minimoidaan.


Laatukriteerit

Tuloksellinen toiminta perustuu asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa laadittujen sopimusten noudattamiseen ja projektien aikataulujen mukaiseen toteutukseen. Toiminnan teho syntyy laadunhallintajärjestelmän noudattamisesta organisaation kaikilla tasoilla ja asioiden jatkuvasta parantamisesta. Yrityksen johto käy laatupolitiikan läpi kerran vuodessa.

Päämäärä on aina yritykselle ja asiakkaalle kannattava, aikataulussa valmistunut ja laatuvaatimuksien mukainen työsuoritus. Toteutus suunnitellaan työmaan aloituspalaverin mukaisesti, ja sovittuja asioita tarkennetaan toteutusvaiheessa. Ohjausta auttavat aloitus-, seuranta- ja lopetuspalaverit sekä erilaiset yleis- ja hankinta-aikataulut sekä työvaihesuunnitelmat.


Ympäristökriteerit

Rakennusyhtiö Muhosen tavoite on tarjota tuotteita ja palveluita, joissa yhdistyvät taloudellisuus, asiakastyytyväisyys, laatu, turvallisuus sekä ympäristön hyvinvointi.


Powered by Smart Kotisivutyökalu